Meistä
Kaikki alkoi intohimosta autoihin
Tänään VM Autostyling on tunnettu laadusta ja tarkkuudesta, mutta ennen kaikkea siitä, että jokainen projekti tehdään kuin oma auto.
Tänään VM Autostyling on tunnettu laadusta ja tarkkuudesta, mutta ennen kaikkea siitä, että jokainen projekti tehdään kuin oma auto.
VM Autostyling on Järvenpäässä sijaitseva autojen kustomointiin erikoistunut yritys, joka tekee niin auton yliteippauksia kuin PPF-kalvojen asennuksia. Asiakkaina ovat sekä yritykset että kuluttajat, autoista veneisiin, keittiön teippauksista liiketilojen ikkunoihin ja kaikkea siltä väliltä. Asiakasprojekteina on ollut muun muassa peräkärryjä, moottoripyöriä, yritysteippauksia sekä perinteisiä Teslan tai BMW:n yliteippauksia eli auton ”uudelleenvärjäyksiä” teipin avulla.
Yritys perustettiin vuonna 2023 siitä lähtökohdasta, että perustaja Markus oli palkkatöissä, mutta yrittäjähenkisenä tyyppinä ei halunnut jatkaa samaa oravanpyörää. Kiinnostus autoihin oli ollut aina vahvasti läsnä, joten halu oli luoda jokin bisnes nimenomaan autojen ympärille. Piti pohtia, mikä olisi siistein mahdollinen työnkuva. Sellainen, jota tekisi aidosti ilolla ja intohimolla päivittäin. Lopulta valinta osui autojen yliteippaamiseen. Onhan se aika siistiä, kun auton värin voi vaihtaa vaikka oman fiiliksen mukaan.
Lokakuun 2023 ja marraskuun 2025 välillä teipattuja autoja on kertynyt jo lähemmäs 200 kappaletta. Matkalle on mahtunut peräkärryjä, moottoripyöriä, veneitä, tummennuksia, PPF-kalvoasennuksia, chrome deleteja, yliteippauksia, tarrojen teippauksia ja monenlaisia muita auton kustomointiin liittyviä töitä.
VM Autostyling on alusta asti halunnut toimia alallaan premium-palvelun tarjoajana. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että valitut materiaalit on laadukkaita ja asiakaskokemuksen puitteissa on haluttu panostaa esimerkiksi hallitiloihin ja hallin lounge-tiloihin, jotta asiakkailla on mukava olla, jos sattuu jäämään paikan päälle. Asiakas tarvittaessa haetaan kotoaan hallille tai viedään kotiin, kun työ on otettu vastaan. Joskus asiakkaita on otettu vastaan keskellä yötäkin. Kaikki perustuu siihen, että halutaan tuottaa mahdollisimman premium-tason palvelua ja olla se parhaan auton yliteippaus palveluntarjoaja koko Suomessa.
Se tarkoittaa tinkimätöntä laatua, aitoa asiakaskokemusta ja jatkuvaa kehitystä. Näistä arvoista on kasvanut yritys, johon asiakkaat luottavat yhä uudelleen.
Laadussa halutaan erottua massasta muun muassa sillä, että autoista irrotetaan paljon osia teippausten ajaksi, jotta teippi saadaan asennettua mahdollisimman hyvin. Kun teippaus on asennettu, ensimmäinen pesu teipille tapahtuu aina VM Autostylingin toimesta hintaan kuuluen, jotta voidaan varmistaa, että teippi on pysynyt hyvin. Lisäksi kaksi viikkoa teipin asentamisen jälkeen teippaukselle tehdään ilmainen tarkastus, jonka tavoitteena on huomata, jos jokin kohta repsottaa, ja korjata se. Yleensä hommat menevät toki kerralla purkkiin.
VM Autostyling haluaa pystyä ylläpitämään sitä palvelun tasoa, jota se on asiakkailleen tarjonnut, siten että jokainen asiakas lähtee hallilta tyytyväisenä. Tämä on johtanut siihen, että asiakkuuksien määrä on kasvanut ja tiloja, joissa toimitaan, on voitu parantaa. Sitä kautta omasta unelmasta on saatu rakennettua ammatti: päivittäin saa tehdä töitä sellaisissa tiloissa, joista on vain haaveillut, sellaisten autojen parissa, joista haaveilee edelleen. Sellaisten asiakkaiden kanssa, joita on katsonut ylöspäin, kun on itse ollut pieni.
VM Autostylingin perustaja ja omistaja Markus Kataja on asiakkaita vastassa ja myös autot luovuttamassa. Laatu on mahdollista ylläpitää nimenomaan sillä, että Markus itse tekee jokaisen projektin alusta loppuun. Jos haluat autollesi vain parasta, jos haluat autostasi massasta poikkeavan tai haluat vaikka vain suojata sitä kiveniskuilta, ota yhteyttä – ja tehdään myös sinun autollesi unelmien muodonmuutos.
Haluatko varata teippauksen, kysyä palveluistamme tai jutella tulevasta projektistasi? Me ollaan täällä toteuttamassa se.
Sähköposti: info@vmautostyling.com
Puhelin: +358 41 327 3444 (saa soittaa varoittamatta)
WhatsApp: Laita viestiä tästä
📍 Osoite: Satukukanpolku 5 B00, 04420 Järvenpää
🕒 Aukioloajat: Paikalla sovitusti
VM Autostyling on oikea paikka niille, jotka haluavat autolleen enemmän. Enemmän tyyliä, tarkkuutta ja persoonallisuutta.